kuvaili, että hänellä oli kirkkaat silmät ja tummanruskeat hiukset, Virginian kasvot olivat ”aina animoidut ja eloisat.”Virginia asui Baltimoressa isoäitinsä, äitinsä ja serkkunsa William Henry Poen (Edgarin veli) kanssa. Virginian isä kuoli, kun hän oli nelivuotias. Sen jälkeen perhe oli riippuvainen isoäidin pienestä 240 dollarin valtioneläkkeestä, jonka hän sai vuosittain miehensä palveluksesta Yhdysvaltain vallankumouksen aikana., Edgar muutti perheen luokse alkuvuodesta 1831 ja jäi heidän luokseen, kunnes muutti Richmondiin Virginiaan vuonna 1835. Virginian isoäiti kuoli samana vuonna jättäen hänet ja äitinsä Marian ilman vakaata tulonlähdettä.
Virginia ja Maria liittyivät Edgariin Richmondissa vuonna 1835. Edgar ja Virginia menivät naimisiin vuonna 1836. Hän oli 13-vuotias ja mies 27-vuotias. Vuonna 1842 Virginia sairastui tuberkuloosiin. Hän kuoli sairauteen 30. tammikuuta 1847 24-vuotiaana.,
Valentine miehelleen
Ystävänpäivänä 1846 Virginia kirjoitti tämän akrostisen runon miehelleen. Huomaa, että jokaisen rivin ensimmäinen kirjain ilmaisee hänen nimensä.
every with thee I wish to roam –
Dearest my life is thine.
Anna mökki kotini
Ja rikas vanha cypress viiniköynnös,
Poistaa maailman ja sen synnin ja hoito
Ja dhs lavertelee monia kieliä.
Love alone shall guide us when we are there –
Love shall heal my impened keuhkot;
And Oh, the tranquil hours we ’ ll spend,
Never wishing that others may see!,
Perfect ease we ’ll enjoy, without thinking to lend
Ourselves to the world and its glee –
Ever peaceful and blissful we’ ll be.
Minun Pieni Rakas Vaimoni
Edgar Allan Poe-Virginia Clemm Poe, New York, 12. kesäkuuta 1846.
My Dear Heart, My dear Virginia! Äitimme selittää sinulle, miksi pysyn erossa sinusta
tänä iltana., Luotan siihen, että haastattelussa olen luvannut, johtaa joitakin merkittäviä hyvä minulle,
sinun rakas tähden, ja hänen—Pysyä teidän sydän kaikki toiveikkuus ja luottamus vielä hieman kauemmin—minun viimeinen suuri pettymys, en olisi kadottanut rohkeutta, mutta sinun—minun pikku vaimoni olet minun suurin ja ainoa ärsyke nyt. Voit taistelu tämän uncongenial, epätyydyttävä ja kiittämätön elämää—aion olla kanssasi huomenna P. M. ja olla varma kunnes näen sinut, aion pitää rakastava muisto viimeinen sanoja ja harras rukous!,
Nuku hyvin ja suokoon Jumala sinulle rauhallinen kesä, kanssa omistettu
Edgar
Minun Huono Virginia Asuu Edelleen
Edgar Allan Poe-Marie L. Shew, Fordham, New York, 29. tammikuuta 1847.
Kindest-dearest friend-My poor Virginia still lives, joskin failing fast and now suffering
much pain. Suokoon Jumala Hänen Henkensä, kunnes hän näkee sinut ja kiittää sinua vielä kerran! Hänen povensa on täynnä ylitsevuotavaa—kuten minun omani—sanattomalla kiitollisuudella sinua kohtaan. Jottei hän näkisi sinua enää koskaan-hän pyytää minua sanomaan, että hän lähettää suloisimman suudelmansa rakkaudesta ja kuolee siunatessaan sinua., Mutta tulkaa huomenna! Kyllä, Olen rauhallinen-kaiken, mitä niin jalosti haluat nähdä minut. Äitini lähettää Sinulle myös ” lämpimimmän rakkautensa ja kiitoksensa.”Hän pyytää minua pyytämään sinua, jos mahdollista, tekemään järjestelyjä kotona, jotta voit jäädä luoksemme huomisiltana. Lähetän määräyksen Postimestarille.
Heaven bless you and farewell
Edgar a Poe
hänen elämänsä oli Despaired of
ote Edgar Allan Poen kirjeestä George W. Eveleth, Fordham, New York, 4. tammikuuta 1848.
kuusi vuotta sitten vaimo, jota rakastin niin kuin kukaan mies ei ole koskaan ennen rakastanut, repäisi verisuonen sisuskalun., Hänen elämänsä oli epätoivoista. I take leave of her forever & undertroof all the agonies of her death. Hän toipui osittain ja minä taas toivoin. Vuoden lopussa alus hajosi jälleen-kävin läpi täsmälleen saman kohtauksen. Taas noin vuoden kuluttua. Then again-again-again & vielä kerran vaihtelevin väliajoin. Joka kerta tunsin kaikki tuskia hänen kuolemansa— – ja jokaisen liittymisen häiriö rakastin häntä enemmän kalliisti & tarttui hänen elämänsä kanssa enemmän epätoivoinen itsepintaisuus., Mutta olen perustuslaillisesti herkkä-hermostunut hyvin epätavallisessa määrin. Tulin hulluksi, kun olin pitkään järjissäni. Näiden tajuttomuuskohtausten aikana join, Jumala tietää vain kuinka usein tai kuinka paljon. Viholliseni viittasivat mielenvikaisuuteen juomassa, eivät juomassa hulluuteen. Olin todellakin lähes luopunut toivosta pysyvästä parantumisesta, kun löysin sellaisen vaimoni kuolemasta., This I can & do strenge as becomes a man-it was the horrible never-ending oscillation between hope & despair which I could no longer have consisted without the total loss of reason. Elämäni kuolemassa saan siis uuden, mutta-Voi luoja! Miten melankolinen olemassaolo.”