Dramaturgisia näkökulma otettiin käyttöön sosiologian vuonna 1959 Erving Goffman teoksessaan The Presentation of Self in Everyday Life’. Erving Goffman tutki mikrotasolla yhteiskunnassa tapahtuvia vuorovaikutuksia. Hän otti tämän näkökulman teatterista, hän käyttää teatteria metaforana edustaakseen sitä, miten ihmiset käyttäytyvät yhteiskunnassa ja edustavat itseään., Hän käyttää metaforaa, tässä metaforassa ihmiset ovat näyttelijöitä ja yhteiskunta on näyttämö, yksilöt ovat vuorovaikutuksessa keskenään, näyttelijän vaihtokeskusteluna heitä ohjaavat yhteiskunnan jäseninä seuraavat normit ja arvot.
koska heidän on pysyttävä ohjauksessa, näyttelijät sitoutuvat jatkuvasti niin sanottuun ”Impression Managementtiin”, tällöin ihmiset yrittävät kontrolloida vaikutelmaa, joka muilla on heistä. Heillä on mielessä tietyt tavoitteet, joiden mukaan he käyttäytyvät., Tällaisessa tapauksessa esitetty käytös on se, jonka me haluamme antaa vaikutelman. Kun menemme haastatteluun, pukeudumme muodollisiin vaatteisiin ja olemme todennäköisesti parhaimmillamme.
Tämä tuo meidät etuvaiheen minän ja backstage-minän käsitteeseen. Nämä ovat ne kaksi tapaa, joilla esitämme itsemme yhteiskunnassa.
etualalla itse on itse, jota todennäköisesti näytämme maailmalle., Tämä on itse, että olemme läsnä, kun menemme ulos meidän tuttu asetus, kun olemme vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa emme ole vielä mukava, nämä ovat ihmisiä, emme tiedä. Tämä on, jos meidän vaikutelman hallinta tulee pelata, me yleensä laittaa ulos käyttäytymistä, joka on helppo hyväksyä ihmiset, yhteiskunta, esim. kun me tapaamme ystävämme vanhemmat ensimmäistä kertaa, on todennäköistä, että haluaisimme, että meitä ’hyvässä seurassa’ lapsilleen, joten emme ehkä ole väärin tai puhua samaan sävyyn, että puhumme ystävillemme, meillä ei juoda tai tupakoida., Samoin kun alamme työskennellä, Saatamme haluta luoda hyvän ensivaikutelman kollegoidemme ja esimiestemme välille, joten voimme toimia sen mukaisesti tekemällä innokkaasti mitä tahansa työtä, jota meille voidaan antaa eikä vitkastella.
toisaalta, backstage itse viittaa, että osa itsestä, joka me todella olemme, tämä itse olemme ympäristön, jossa meillä on mukava. Täällä meidät hyväksytään, ihmiset tuntevat meidät sellaisina kuin olemme, eikä minkäänlaista vaikutelmaa tarvita. Esim., kun olemme ystäviemme kanssa, käyttäydymme rennommin, saatamme olla mukavia käyttää kieltä, jota voidaan muuten pitää loukkaavana. Olemme pois lavalta, huomaamatta ja siten rennommin. Vaihe muuttuu siten metaforaksi, jossa toimimme tavoilla, jotka täyttävät tarpeemme tulla hyväksytyksi yhteiskunnassa.